keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Tutkimukseni ovat päättyneet.

Ystäväni ja tutkijatoverini. Edellisen paljastuksen valossa en voi enää jatkaa tutkimustani. Tulen kirjaamaan muistiin kaiken minkä olen saanut selville, mutta tästä eteenpäin muu jää kunkin omien päätelmien varaan. Jumalan pojan kohdalla on tapahtunut jotain sellaista, joka ylittää tunnetun tiedon rajat ja katson siksi parhaimmaksi vetäytyä nyt näyttämöltä.

Lämmin kiitokseni teille kaikille, jotka olette auttaneet minua, olen saanut teiltä paljon mielenkiintoista ja arvokasta tietoa.

Minun osaltani tutkimus päättyy, mutta itse tarina jatkuu. Katsokaa TÄSTÄ miten.


Hyvästi ja kiitos.


Teidän,

Luukas Härkönen, LT

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Video.

Hyvät lukijani.

Kuten viime viikolla mainitsin, tietooni on tullut jotain mullistavaa. Matteus toi minulle dokumentin, jonka hän on aiemmin salannut. Hän sanoi, että ei ole halunnut järkyttää minua, että tämä VHS-nauha sisältää jotain sellaista, jota hän ei ole kyennyt selittämään edes itselleen. Video on kuvattu vuonna 1989 Ihmisen perillisten tukikohdassa.

En oikeastaan kykene sanomaan siitä enempää kuin sen, että tämän valossa tutkimukseni Jumalan pojan kohtalosta näyttäytyy täysin uudessa valossa. Minun keinoni loppuvat tähän, enkä voi kuin merkitä muistiin sen mitä olen tähän mennessä saanut selville, että erinäisten vaiheiden jälkeen Jumalan poika kuoli todistettavasti Helsingin lääninvankilassa 11.4.1989. Katsoimme tämän yhdessä Markuksen ja Johanneksen kanssa ja he ovat yhtä järkyttyneitä kuin minäkin.

Katsokaa video. Katsokaa päivämäärää.

Teidän,

Luukas Härkönen


keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Erittäin mielenkiintoisia uutisia.

Matteus otti minuun eilen yhteyttä. Hän on näyttänyt minulle jotain, joka mullistaa tutkimukseni. En voi vielä paljastaa teille rakkaat lukijani mistä on kyse, mutta palaan asiaan pikimmiten. Kyseinen dokumentti on saanut minut aivan tolaltani ja minun täytyy miettiä, miten suhtautuisin siihen.

Pysykää mukana, lisätietoa tulossa pian!


-Luukas

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Markuksen isä.


Tässä (kerrankin oikein värikuvassa! Kiitos Markus.) yksi ryhmän ydinjäseniä, Simon "The Rock" Pietari, ystäväni Markuksen edesmennyt isä. Markus on kertonut, että isä oli haluton puhumaan ryhmän viimeisistä käänteistä ja hermostui nopeasti jos asia nousi esille. Ehkä siihen liittyi petturijäsenen itsemurhakin, Markus kertoi että isä oli koettanut etsiä kovasti uusia jäseniä ryhmään ja pitää henkeä yllä johtajan katoamisen jälkeen. Vuonna 1991 hän perustikin uuden järjestön, joka keskittyi paljolti samojen agendojen ympärille!

Hauskana kuriositeettina Markus kertoi että "The Rock" säilytti liikkeen tukikohdan avainta ohuessa narussa, joka roikkui aina hänen kaulassaan.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Seurusteli alkoholistien ja lastenkin kanssa?

Tämä nuori nainen kertoo, kuinka tapasi Jumalan pojan päiväkerhoretkellään lapsena. Hänen kertomuksestaan saa kuvan, että Jumalan poika oli kaiken kaikkiaan varsin suvaitsevainen eri ihmisryhmiä kohtaan.

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Maria säilytti takkia!


Tapasin vihdoin eilen tämän aiemmin mainitsemani Marian. Hän myönsi tunteneensa Jumalan pojan läheisesti noihin aikoihin. Torniossa nykyään asuva nainen meni katsomaan Jumalan pojan ruumista vankilaan kuultuaan tämän kuolemasta, mutta ei sitä luonnollisestikaan koskaan nähnyt. Hän sai kuitenkin mukaansa Jumalan pojalta jääneen takin ja on säilyttänyt sitä siitä lähtien uskollisesti (takki on tässä kuvattu irrallaan hienosta silkkipaperikääreestään).

Jerry Halloween vaikuttui syvästi.

Vihdoinkin lisää tietoa siitä, mitä Jumalan pojan ja liikkeen sanoma oikein piti sisällään! Jerry Halloween otti minuun yhteyttä ja halusi kertoa, mistä Jumalan pojan ajatuksissa pohjimmiltaan oli kyse. Jotkut termit ovat minulle edelleen epäselviä, mutta näyttää siltä, että Jumalan poika oli mahdollisesti hyvin vaikuttava puhuja.