sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Johtajan kuolema yhä arvoitus?


Tapahtumien kulku alkaa nyt olla minulle selvää yhtä merkittävää seikkaa lukuunottamatta: Mitä Jumalan pojan vangitsemisen jälkeen tapahtui? Haastattelin entistä Helsingin lääninvankilan johtajaa, joka kertoi asiasta mielellään, sillä illan tapahtumat kalvoivat häntäkin edelleen. Tuomion langettamisen jälkeen Jumalan poika todellakin kuoli epäilyttävissä olosuhteissa sellissään. Yllä on valokopio hänen kuolintodistuksestaan, jonka sain Matteuksen kontaktien kautta. Kuolinpäiväksi on merkattu 11.4.1989.

Vankilalääkäri totesi Jumalan pojan kuolleen n. klo 21.00 ja ruumis siirrettiin kellarin ruumishuoneelle säilytykseen oikeuslääkärin lausuntoa ja kuolinsyyntutkimusta varten. Kolme päivää tämän jälkeen, 14.4. 1989, yövartija havaitsi säilytyslokeron oven olevan auki ja ruumiin kadonneen. Hälytystä ei ollut, vartija on varma ettei kukaan ole päässyt ryöstöaikeissa tunkeutumaan kellariin. Hän kertoi nähneensä outoa valonkajastusta huoneesta ja meni katsomaan, mutta kuten näette oheisesta kuvasta (kävin nappaamassa tämän omin päin ), ikkunassa on kalterit, eikä sieltä ole oven lisäksi muita ulospääsyteitä. Mystistä kerta kaikkiaan! Ruumiin katoaminen on siis totta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti